Kuvassa on Katja Lempinen. Valokuvaaja Eveliina Vainikka.

ForeAmmatti asiantuntijatyössä: Katja Lempinen

ForeAmmatin käyttöesimerkit / Asiantuntijalle / Työmarkkinat

Katja Lempinen työskentelee kohtaantokoordinaattorina Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen rekrytointi- ja kohtaantopalveluissa. Renrytointi- ja kohtaantopalveluissa tiimejä toimii viisi. Lempisen tiimin asiakkaat ovat alle 25-vuotiaita nuoria, joilla työllistymisessä tai kouluttautumisessa ei ole erityisiä esteitä.

Lempinen toimii tiimissä vastuuvirkailijan työparina. Vastuuvirkailija auttaa asiakasta työttömyysturva-asioiden ajantasaisuudessa. Lempinen tukee nuoria löytämään työ- tai opiskelupaikan.

– ForeAmmatti on minulla työkaluna jokaisessa asiakastapaamisessa, Lempinen kertoo.

– Nuoret ovat tosi fiksuja. He saavat ForeAmmatista itselleen hyvät eväät, joilla he pääsevät itsenäisesti alkuun.

ForeAmmatti on helppokäyttöinen työkalu omatoimiseen työnhakuun

Lempinen tilaa asiakkaalle ensitapaamisella käyttöoikeudet ForeAmmatin Osaamiskartoitus -palveluun. Asiakas saa ForeAmmatissa käyttöönsä Osaamiskartoitus-työkalun oman osaamisensa tunnistamiseen sekä Suomen tarkimmat työmarkkinatiedot* työelämävalintoja helpottamaan. Palveluun kirjautuminen ei vaadi asiakkaalta kuin toimivan sähköpostiosoitteen.

– Kerron asiakkaalle, että ForeAmmatti on helppokäyttöinen työkalu omatoimiseen työnhakuun. Kun kerran käymme asiakkaan kanssa ForeAmmattia visuaalisesti yhdessä läpi, hänen on helppo myöhemmin käyttää palvelua itsenäisesti, Lempinen sanoo.

Asiakkaan tarve sanelee, mitä hänelle tarjotaan. Toiset toivovat enemmän ohjausta ja toiset haluavat keskittyä omatoiseen työnhakuun. Lempinen kuitenkin käy asiakkaan kanssa aina ensitapaamisella ForeAmmatin työmarkkinatietoja läpi.

ForeAmmatissa on valtava määrä dataa asiakkaiden käyttöön. Opiskeluja pohtiva asiakas saa mietintäapua siihen, mikä ala työllistää ja mikä ei. Työtä etsivä asiakas taas saa tietoa ammatin alueellisesta kilpailutilanteesta, avoimien työpaikkojen määristä ja selvittää esimerkiksi, millaista osaamista ammatissa vaaditaan.

Katja Lempinen

– ForeAmmatissa on valtava määrä dataa asiakkaiden käyttöön. Opiskeluja pohtiva asiakas saa mietintäapua siihen, mikä ala työllistää ja mikä ei. Työtä etsivä asiakas taas saa tietoa ammatin alueellisesta kilpailutilanteesta, avoimien työpaikkojen määristä ja selvittää esimerkiksi, millaista osaamista ammatissa vaaditaan, Lempinen sanoo.

*ForeAmmatin työmarkkinatietojen valmiit yhteenvedot on koottu luotettavista lähteistä ja tilastoista, kuten Tilastokeskuksen ja Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämistä tilastoista.

Lempisen Top 5 -lista ForeAmmatin työmarkkinatiedoista

– Ammatin alueelliset työpaikkailmoitukset, kilpailutilanne, eniten palkkaavat työnantajat ja henkilöstöalan yritykset sekä ammatin valtakunnallinen keskipalkkakuvaaja ovat suosikkejani sisällöistä, Lempinen luettelee.

Ammatin alueelliset työpaikkailmoitukset, kilpailutilanne, eniten palkkaavat työnantajat ja henkilöstöalan yritykset sekä ammatin valtakunnallinen keskipalkkakuvaaja ovat suosikkejani sisällöistä.

Katja Lempinen

Hän kokee, että varsinkin alueella toimivien rekrytointiyritysten listauksesta on paljon hyötyä nuorten kanssa.

– Asiakas on saattanut esimerkiksi etsiä rekrytointifirmoja Henkilöstöalan sivuilta, joissa on listattuna jopa satoja yrityksiä. Listauksessa on kova seulominen ja kuitenkaan yrityksistä ei välttämättä selviä millä alueilla ne toimivat. ForeAmmatti heittääkin pelastusrenkaan tässä kohtaa ja tarjoaa suoraan alueella toimivat rekrytointifirmat valmiina listauksena, Lempinen kehuu.

Nuorilla ei useinkaan ole vielä paljon työkokemusta. Tällöin työnhakua helpottavat valmiit listat alueella paljon työpaikkoja tarjoavista työnantajista ja henkilöstöalan yrityksistä, joihin nuori voi suoraan olla yhteydessä ja kysyä töitä. Ammatin kilpailutilanne taas tuo realismia yleisesti työnhakuun.

– Jos on 10 hakijaa yhtä avointa työpaikkaa kohti, kilpailu ei ole raakaa mutta CV:n ja työhakemuksen tulee olla hyvät, jotta etenee haastatteluun, Lempinen kertoo esimerkkinä.

ForeAmmatti keventää nuorten työnhakua

Lempinen on saanut nuorilta hyvää palautetta ForeAmmatista. Moni asiakkaista on kokenut ForeAmmatin keventävän työnhakua.

– Nuoret ovat usein tottuneet käyttämään mainosrahoitteisia työpaikkojen hakupalveluita, joissa pyörii mainoksia ja joista he eivät ForeAmmatin tasoisesti saa työmarkkinatietoa, Lempinen sanoo.

– Osa nuorista on innostunut todella syventymään ForeAmmatin tarjoamaan työmarkkinadataan.

Lempinen kokeekin, että ForeAmmatti tarjoaa hänelle kättä pidempää, luotettavaa tietoa asiakastyöhön.

Kun autan asiakasta ammatin mietinnässä, ForeAmmattia käytettäessä työkalu ei pohjaa mihinkään mainosrahoitteiseen palveluun.

Katja Lempinen

– Kun autan asiakasta ammatin mietinnässä, ForeAmmattia käytettäessä työkalu ei pohjaa mihinkään mainosrahoitteiseen palveluun, hän sanoo.

– ForeAmmatin tarjoama työmarkkinadata auttaa myös hyvin konkreettisesti työnhaussa. Esimerkiksi ammatin palkkakuvaajasta näkee ammatin keskipalkan. Voin sen avulla auttaa asiakasta laittamaan palkkatoiveensa hakemukseen realistiselle tasolle.

Lempisen vinkit kollegoille ForeAmmatin käyttöön

– Jos ForeAmmatin käyttö jännittää, seikkaile palvelussa ensin itseksesi. Kun palvelun käyttö luonnistuu, ota ForeAmmatti asiakastyöhön mukaan, Lempinen vinkkaa.

– ForeAmmatissa on paljon erilaisia toimintoja, jotka soveltuvat eri asiakaskohderyhmille. Selvitä rauhassa, mitä kaikkea ForeAmmatista löytyy ja mieti, mistä palvelun sisällöistä voisi olla juuri sinulle asiakastyössä apua.

Katja Lempinen toimii kohtaantokoordinaattorina Tampereen työllisyys- ja kasvupalvelujen rekrytointi- ja kohtaantopalveluissa. Lempinen on työskennellyt työllisyydenhoidossa niin yksityisellä palveluntuottajalla uravalmentajana, välityömarkkinoilla esihenkilönä kuin myös julkishallinnossa aloittavia yrittäjiä sekä työnhakijoita palvellen.

– ForeAmmatin tuottama sisältö on ollut jokapäiväinen työkalu kaikissa tehtävissä, vähän eri näkökulmista dataa tuottaen, Lempinen kertoo.

Foredata Oy perustettiin 2007 aidosta halusta auttaa työnhakijaa työllistymään ja tekemään työllistymisen edistämisestä yksilöllisempää sekä tehokkaampaa digitalisoinnin avulla. ForeAmmatti-palvelumme auttaa vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä heidän työelämään liittyvissä valinnoissaan ja yli tuhatta työllisyyden edistämisen asiantuntijaa heidän työssään. Asiakkaitamme ovat valmennusyhtiöt, kunnat, oppilaitokset, TE-toimistot, ELY-keskukset sekä muut työllistymistä edistävät organisaatiot.

foreammatti@foredata.fi